Tarinoita uskosta-kirjoituskilpailun voittaja on valittu

Luotu: 12.09.2016 12:08
Osumat: 1240

tuomarit

Helluntaina päättyneen Tarinoita uskosta-kirjoituskilpailun voittaja on valittu. Tuomaristomme, kirjakriitikko-bloggari Minna Jaakkola, toimittaja-kirjailija Sari Pullinen sekä asiantuntija-tietokirjailija Juha Luodeslampi tuomaroivat tarinat kesän aikana.

Kirjoituskilpailun voiton vei Tiia Tuovisen ”Monologi Neitsyt Marialle”. Tarina vie lukijansa mukaan synnytykseen ja Arkadianmäen rappusille vallankumoustunnelmiin. Tuomarien mielestä kertomus on kirjallisesti ansiokas ja tekstin idea hyvä. Se tuo Raamatun suuren kertomuksen lähelle arkea onnistuneella tavalla ja aihepiiri on äideillle helposti samaistuttava.

Voittaja Tiia TuovinenTiia Tuovinen on pappi, luovan kirjoittamisen opiskelija ja kahden pojan äiti. Hän törmäsi kirjoituskilpailuun sosiaalisessa mediassa, ja koska idea monologiin oli syntynyt hänen mielessään jo aiemmin, päätti hän hioa sen loppuun kilpailuun sopivaksi. Idea oli lähtenyt itämään noin puolitoista vuotta sitten, kun keskustelu synnytyssairaaloiden supistamisesta kävi julkisuudessa kiivaimmillaan. ”Kirjoittajaminen on tutkimusmatkailua. Se on itseilmaisua ja uusien näkökulmien etsimistä ja löytämistä”, kuvailee Tiia. Voittajatekstissä hän näki mahdollisuuden yhdistää oman kokemuksensa äitinä poliittiseen kannanottoon.

Toiselle sijalla tuomarit valitsivat Miina Hakosen tekstin "Pyhä kahvihetki". Erityisesti tuomareilta kiitosta sai tarinan unikohtaus, jossa kertoja juttelee Jeesuksen kanssa arkisesti kahvipöydässä. Draaman kaaressa tuomarit olisivat kuitenkin kaivanneet enemmän yllätyksellisyyttä.

Kolmanneksi sijoittui Heli Airikkan ”Siivu siunausta”. Tuomarit luonnehtivat tarinaa erinomaisella alulla varustetuksi eläväkieliseksi tuokiokuvaksi. Usko on siinä arkinen asia, ja pieni ihme jää huomaamatta kaikilta muilta paitsi kertojalta.

Useimmat kirjoituskilpailun osallistujat olivat lähteneet liikkeelle arkisista kohtauksista ja uskon etsiminen on yksi kertomuksissa toistuvista teemoista. Teksteissä näkyy tarve kirjoittaa niistä ahdistuksen ja ilonaiheista, joita olemassaoloaan pohtivan ja sisäisten ja ulkoisten vaatimusten ristipaineessa elävän ihmisen sisällä liikkuu. Ilahduttavaa oli, että eri kristillisten suuntauksien edustajat olivat innostuneet kirjoittamaan omasta traditiostaan käsin. Kiitämme kaikkia osallistujia koskettavista ja henkilökohtaisista kertomuksista.

Kilpailu oli osa Ylioppilaiden Kristillisen Maailmanliiton WSCF:n Stories of Faith-kampanjavuotta. Ympäri maailmaa on kerätty nuorten aikuisten tarinoita uskosta. Tarinoiden avulla opitaan toisten ihmisten traditioista ja kulttuureista. SKY:n kirjoituskilpailussa kerättiin tarinoita nuorten aikuisten uskosta ja sen merkityksestä lähiympäristössä, arjessa, sen iloissa ja suruissa.

Kilpailun voittaja sai 200 euron suuruisen rahapalkinnon. Toiseksi ja kolmanneksi tullut osallistuja sai maksuttoman Etsijä-lehden vuosikerran. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin lisäksi kolme yllätyspalkintoa. Voittajille on ilmoitettu.

Voittaneet kirjoitukset julkaistaan Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton julkaisemassa Etsijä-lehdessä. Sekä voittaneet että kunniamaininnan saaneet tekstit julkaistaan myös SKY:n verkkosivuilla. Tarinat julkaistaan myös käännettyinä ruotsinkielisessä Ad Lucem-lehdessä.

#tarinoitauskosta
#storiesoffaith