Harjoittelijamme Kerttu ja SKY:n kattojärjestö WSCF:n hallituksessa mukana oleva Jonna kävivät helmikuun puolivälissä Varsovassa WSCF-Europen järjestämässä Frame the Future – Youth Perspectives & Peacebuilding -tapahtumassa, jossa tarkasteltiin eri kulttuurien kohtaamista tarinankerronnan ja valta-asetelmien kautta. Tapahtuma toimi rauhantyön ja kohtaamisen koulutuksena myöhemmin tänä vuonna tapahtuvia Pohjois-Irlannin ja Saamenmaan matkoja varten.
Aikaa käytettiin erityisesti tutustumiseen selkä turvallisemman tilan periaatteiden pohtimiseen ja luomiseen. Keskiössä olivat kulttuurienvälisiä kohtaamisia helpottavat tiedot ja taidot sekä vallan intersektionaalisuuden tunnistaminen kaikkien ihmisten kohtaamisessa. Lisäksi erilaisten narratiivien kehystämistä tarkasteltiin konkreettisesti osallistujien omien tarinoiden ja niiden uudelleenkertomisen kautta. Kenellä on oikeus kertoa toisen yhteisön historiaan liittyvä tarina – onko oikeus itse asiassa ainoastaan sillä, joka tapahtumat on kokenut? Miten kerronta onnistuu hienotunteisesti, jos muiden tarinoita päädytään kertomaan? Tärkeässä roolissa on luonnollisesti omien valta-asetelmien tunnistaminen. Viikon aikana valmistauduttiin saman projektin tulevia matkoja varten. Pohjois-Irlantiin ja Saamenmaalle suuntautuvat reissut tulevat keskittymään samaan narratiivien tematiikkaan ja siihen, miten alueilla tapahtuneesta sorrosta kerrotaan myöhemmin.
”Uutena SKY:läisenä Varsovan reissu tarjosi minulle kurkistuksen WSCF:n kansainväliseen toimintaan ja siihen, millaisia tapahtumia SKY:n katto-organisaatio järjestää. Lisäksi koulutuspäivien sisällöt olivat antoisia ja kulttuurienväliseen kohtaamiseen liittyvät opit olivat saman tien käytössä monikulttuurisessa porukassa. Odotan innolla saman projektin puitteissa tehtävää matkaa Inariin”, Kerttu kertoo.
Koulutuspäivien lopputyönä ryhmä toteutti retkestä kaksi videota, jotka ovat myöhemmin katsottavissa WSCF:n kanavissa. Lisäksi helmi-maaliskuu on yhtä reissujen kimaraa, kun pääsihteeri Katri ja Tampereen paikallistyöntekijä Usva lähtevät WSCF:n johtamiskoulutukseen Budapestiin.