Selene Tenn kertoo koulutusmatkasta Inarissa.
Tässä elokuussa 2025 minulla oli ilo osallistua Suomen kristillisen ylioppilasliiton ja WSCF-Europen Frame the Future tapahtumaan Saamenmaalla Inarissa. Tapahtuman ohjelma oli varsin monipuolinen, eikä sitä voi käsitellä lyhyesti yhdessä tekstissä, joten käsittelen erityisesti itselleni merkityksellisiä hetkiä.
Vierailimme muun muassa vaeltaen Pielpajärven erämaakirkossa. Pielpajärven erämaakirkko on yksi pohjoisen alueen vanhimmista yhä säilyneistä rakennuksista, ja Inarin seurakunta järjestää siellä edelleen pari kertaa vuodessa kaikille avoimia jumalanpalveluksia. Itse rakennus on todella vaikuttava, ja voin kuvitella, että entisaikoina, jolloin asutus on ollut lähempänä nykyään varsin syrjässä olevaa kirkkoa, on siellä tapahtunut monenmoista.
Tapahtumaviikkomme käsittelikin kirkon ja saamelaisten välistä, varsin monimukaista ja ei aina niin auvoista suhdetta. Jo vierailulla Siida-saamelaismuseoon Inarin kylällä opimme, että kirkko kitki valitettavasti pakkokeinoin pois vääriksi katsomiaan tapoja saamelaisilta. Osa tavoista on nykyään kadonnut ikiajoiksi, osa on säilynyt ja esimerkiksi joikaamista, leuddittia ja livdettiä (saamelaiset lauluperinteet Suomessa esiintyvissä saamelaiskielissä) on saatu elvytettyä. Mielestäni oli tärkeää, että opimme paikan päällä eri perinteistä: saamelaisia on erilaisia, kielet ovat keskenään erilaisia eikä saamelaisia voi typistää tai muotoilla yhdenlaiseksi massaksi, vaan eri paikoissa perinteet ovat eri tyyppisiä, kuten lauluperinteistä jo voi kuulla.
Ja kuulimmekin! Vierailimme Idahis Idja nimisessä alkuperäiskansojen musiikkitapahtumassa, jossa kuulimme sekä perinteisempää musiikkia että uudempaa. Kuuntelin myöhemmin vielä Yle Radio Ykkösellä olleen haastattelun, jossa tapahtuman järjestäjä totesi, että tapahtuma ei tavoittele kymmenien tuhansien yleisöä, vaan se yrittää yhdistää alkuperäiskansojen ihmisiä paikassa, jossa välimatkat ovat (ainakin täältä pääkaupunkiseudulta katsottuna) pitkiä ja omaa identiteettiä ei menneinä vuosikymmeninä ja vuosisatoina ole saanut vapaasti tuoda esiin. Nyt oma identiteetti otetaan takaisin ja esimerkiksi oma kieli on väline uudistaa musiikkiperinteitä ja pitää kieli elävänä osana yhteisöä. Tarjolla olikin muun muassa räppiä ja kantaaottavaa herkempää musiikkia eri saamen kielillä.
Oli hienoa päästä kuulemaan ja oppimaan lisää saamelaisista siten, kun he itse haluavat kertoa. Me emme voi kertoa toisten tarinoita ominamme, mutta voimme oppia ymmärtämään muita ja muiden näkemyksiä. Liian kauan on historiaa ja nykyhetkeä kerrottu vahvempien näkökulmista, vaikka muunlaisia näkemyksiä on yhtä paljon kuin ihmisiä.
Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia matkamme mahdollistajia!