SKY:n toimistolla tapahtuu syksyn myötä työajallisia muutoksia.
Koronapandemia on vaikuttanut myös SKY:n toimintaan. Koronapandemian mukanaan tuomat kokoontumisrajoitukset ovat vaikuttaneet muun muassa jumalanpalveluksista kerättävistä kolehdeista saatuihin tukiin. Tämä on tuonut säästöpaineita myös SKY:lle.
Reaktiona tähän, pääsihteeri Katri Jussila työskentelee SKYn toimistolla 50% työajalla lokakuusta maaliskuuhun. 50% työajasta Jussila työskentelee Kannelmäen seurakunnassa seurakuntapastorin tehtävässä. Tämä väliaikainen muutos tuo SKY:lle taloudellista vakautta pandemian jälkeisiin kuukausiin tarjoten samalla uusia yhteistyön mahdollisuuksia toiminnan taas käynnistyessä.
“Tämä on hyvä mahdollisuus saada säästöjä SKY:n toiminnassa, mutta samalla vahvistaa yhteistyötä evankelisluterilaisen kirkon ja seurakuntien kesken, jossa SKY:llä onkin jo pitkät perinteet”, toteaa Jussila.
SKY:n toiminnassa työaikamuutokset voivat näkyä viivästyneinä vastauksina yhteydenottoihin. Toimistolla työskentelevät osa-aikaisesti järjestösihteeri Jalmari Salovirta tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä YKY:n paikallissihteeri Salli Ahtiainen-Helanne.