Sunnuntaina 2.2.2025 vietettiin yhteistä SKY:n kevätkauden aloituspäivää. Mukana oli ihmisiä sekä paikallisyhdistyksistä että valtakunnallisesta hallituksesta: toimistolle Krunikkaan kokoontui SKY:läisiä myös Turusta, Tampereelta ja Joensuusta – siis kaikista kaupungeista, joissa SKY:llä Helsingin lisäksi on paikallistoimintaa. Lisäksi SKY:n valtakunnallinen hallitus kokousti sunnuntaina. Päivä aloitettiin Katajanokalla Uspenskin katedraalissa, jossa liturgiaan osallistumisen jälkeen Helsingin ortodoksisen seurakunnan ylidiakoni Isä Juha Lampinen esitteli kirkkoa ja kertoi sen historiasta.
Päivän mittaan tutustuttiin muihin SKY:läisiin, pohdittiin SKY:n toiminnan tarkoitusta, arvoja ja turvallisemman tilan periaatteita sekä sitä, miten yhdistys voisi viestiä kaikkia näitä vahvemmin myös ulospäin. Keskustelussa nousi esiin erityisesti ilo muiden SKY:n toiminnassa mukana olevien tapaamisesta, ja paikallaolijoita pohdituttikin myös yhteisen SKY-identiteetin ja yhteyden kokemuksen rakentuminen. Lisäksi päivän aikana keskusteltiin useassa eri yhteydessä ekumeenisuuden tärkeydestä sekä siitä, miten arvokasta on, että kävijöitä on erilaisista taustoista. Dialogisuus on yksi SKY:n toiminnan kantavista arvoista, ja sen tärkeys nousikin orgaanisesti esiin monta kertaa.
”Oli mahtavaa saada näin moni SKY:läinen samaan paikkaan ja tutustumaan toisiinsa! Tämä oli ensimmäinen yhteinen starttipäivä mun SKY-aikana, mutta ei varmasti jää viimeiseksi”, pääsihteeri Katri kommentoi.
