Haluaisitko osallistua SKY:n paikallistoimintaan, mutta sinun paikkakunnallasi ei vielä ole toimintaa? Ei hätää! Ole yhteydessä (paasihteeri@sky-fks.fi) ja mietitään yhdessä, miltä toiminta voisi näyttää sinun paikkakunnallasi! Ideointituen lisäksi autamme yhteistyökumppanien (esim. paikalliset seurakunnat) etsimisessä, annamme toiminnalle pienen budjetin ja SKY:n työntekijä voi käydä silloin tällöin auttamassa toiminnan järjestämisessä.
Muutamia steppejä toiminnan aloittamiseen:
- Löytyisikö ystäväpiiristäsi 2-3 muutakin, joita toiminta kiinnostaisi? Kysele rohkeasti! Pienellä porukalla toiminnan aloittaminen on kivempaa ja helpompaa!
- Millaista toimintaa kaipaat? Olemme huomanneet, että osalle ihmisistä toimii parhaiten kerran viikossa tai joka toinen viikko tapahtuva säännöllinen toiminta, toisille taas mielekästä on järjestää yksittäisiä tapahtumia kiinnostavan teeman ympärille tai muutaman kerran kokonaisuuksia. Kerromme mieluusti hyväksi havaituista ideoista!
- Pelottaako hallinto? Ei hätää! Toiminnan aloittamisen ei tarvitse saman tien tarkoittaa hallinnon pyörittämistä. Saat keskittyä itse tekemiseen. Myöhemmin saattaa olla hyvä idea perustaa oma paikallisyhdistys, joka voi esimerkiksi hakea avustuksia toimintaan, mutta autamme siinä!
Rohkeasti liikkeelle! Me autamme tosi mielellämme. Ei myöskään tarvitse pelätä jaksamisen puolesta. Meillä on SKY:ssä sellainen periaate, että vapaaehtoistyötä tehdään sen verran kuin tuntuu hyvältä ja tekee mieli. Onnistunut toiminta voi olla vaikkapa yksittäinen tapahtuma! Mitään ei tarvitse osata valmiiksi, vaan kaikkeen saa apua.