Hyppää sisältöön

Kevätliittokokous onnistui sujuvasti hyvissä tunnelmissa

Keväinen liittokokous viime lauantaina 13.3. keräsi mukavasti osallistujia ja viralliset asiat saatiin käsiteltyä napakasti. Hyväksyttävänä oli viime vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä sääntölisäys. Uudessa sääntöversiossa mahdollistetaan kunniapuheenjohtajuus ja tarkennetaan työntekijöiden toimikausia. Tällä kertaa liittokokouksen ohessa ei järjestetty muuta ohjelmaa, mutta lopuksi jäi aikaa kuulumisten vaihdolle.

Poikkeusolosuhteista huolimatta SKY:n viime vuosi oli vauhdikas ja sisältörikas: Tapahtumat toteutettiin livenä sen ollessa mahdollista ja myöhemmin siirrettiin kaikki toiminta nettiin, haalarimerkki julkistettiin ja nettisivujen uusi ilme sai kiitosta. Pääsihteeri Katri Jussilan jäädessä vanhempainvapaalle puikkoihin tarttui Sara Latvus.

SKY:n viime vuosi oli vauhdikas ja sisältörikas.

Etsijä-lehti ilmestyi neljä kertaa, luetuin numero käsitteli uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta. Sen ja muut numerot pääsee lukemaan tutusta osoitteesta etsijalehti.fi. Nuoret aikuiset kisailivat kuvin, tekstein ja videoin Tarinoita ilmastotoivosta -kilpailussa, jonka voitti Rasmus Tillander. Työntekijöiden työnkuvia päivitettiin ja loppuvuodesta kokeiltiin somejoulukalenteria.

Taloudellinen tilanne pysyi haastavista olosuhteista huolimatta yllättävän hyvänä, joten jatkamme entistä suuremmalla innolla työtä opiskelijoiden henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin tukemiseksi!

Jaa somessa:

Lue myös