Vaikka paastoaminen on minulle keskiaikaisena ilmiönä tuttu ja rakas, en ole omistanut hengellisessä uskonelämässäni aikaa paastoamiselle tarpeeksi. Se on usein tuntunut perusluterilaisissa piireissä uskonelämän aloittaneelle kaukainen ja vanhentunut tapa, jota kukaan ei oikein noudata. Paastosta kyllä puhutaan, mutta harvemmin sitä toteutetaan. Siitäkin huolimatta olen käyttänyt paljon aikaa pohtien askeesin merkitystä keskiaikaisessa kontekstissa tutkimuksen näkökulmasta ja huomasin, että paastoaminen kiehtoi minua myös hengellisellä tasolla.
Viime vuonna kokeilin kevyempää versiota paastosta ja paastosin alkoholista pitkän paaston ajan. Se ei kuitenkaan tuntunut tarpeeksi haastavalta, kun vertaa mitä kaikkea keskiaikaiset askeetikot joutuivat käymään läpi paastotessani. Tänä vuonna päätin kuitenkin haastaa itseäni. Olen jo ennen paastojaksoani pohtinut asioita, jotka vievät minua kauemmaksi Jumalasta. Vastaus oli aina sama: sosiaalinen media ja erityisesti Instagram. Laskeskelin ruutuaikaani ja kauhistuin. Tästä muodostui suunnitelma: mitä jos jättäisin Instagramin käytön pois kokonaan perjantaita lukuun ottamatta ja korvaisin ainakin osan ajasta hengellisen kirjallisuuden ja Raamatun lukemiseen sekä rukoiluun? Koska olen projekti-ihminen, valitsin kasan kirjoja ja päätin ryhtyä toimeen.
Kun reflektoin kulunutta neljääkymmentä päivää, huomaan, kuinka tärkeää on omistaa jokaisesta päivästä aikaa Jumalan kanssa olemiseen. Kun päivästä omistaa päättäväisesti tunnin tai pari tälle ajalle, tulee huomaamaan muutoksia arkielämässään. Hiljaisuudessa ja rukouksessa olen saanut yhteyden, jota ennen paastoa en saanut. Jo aivan paaston alusta alkaen Jumala on puhunut minulle levosta ja siitä, kuinka juuri kiire ja stressi ovat esteenä suoraan ja katkeamattomaan yhteyteen Jumalan kanssa. Olen pitkään ollut ihminen, joka puskee läpi työ- ja opiskelupäivät ilman pitempiä taukoja ja ihmettelee sitten, miksi iltaisin ei jaksa tehdä muuta kuin katsoa Netflixiä sängystä.
Yksi paastolistani kirjoista oli Tomas Sjödinin Se tapahtuu kun lepäät (2015). Teoksessa ruotsalainen pappi ja kirjailija Sjödin puhuu siitä, kuinka usein vasta levossa pystyt kohtaamaan Jumalan. Sjödin kirjoittaa paljon lepopäivän pyhittämisestä ja juutalaisten sapattiperinteistä, joista meidän kristittyjenkin kannattaisi ottaa esimerkkiä. Kiireen keskellä on helppo unohtaa Jumala, kun mielessä on miljoona suoritettavaa asiaa. Todellisuudessa Jumalan pystyy kohtaamaan vasta levossa. Kun varaat aikaa päivän ja yleensäkin viikon aikana levolle, voit huomata, että yhteys Jeesukseen alkaa ulottua koko elämääsi.
Kroonisena ylisuorittajana on ollut hankalaa pysähtyä. Kun pysähtyy, on aika miettiä kaikkea sitä, mitä on yrittänyt piilottaa mielestä kiireen keskellä. Olen käynyt paljon kamppailua sen kanssa, että aurinkoisena päivänä on hyvä lähteä käymään kävelyllä työpäivän keskellä. Joskus on myös ollut totuteltavaa, että ylipitkästä to do-listasta voi jättää asioita myös seuraavalle päivälle, jos niillä ei ole tulipalokiirettä. On myös ollut paljon opeteltavaa siinä, että kun väsyttää, asioita voi siirtää päivällä tai parilla. Olen opetellut lepoa pitkin päivää ottamalla torkkuja, lukemalla tai ihan vaan kattoa tuijottelemalla. Juuri näinä hetkinä koen, että olen tavoittanut Jumalan tavalla, jota olen kaivannut jo pitkään. Se todella tapahtuu vasta kun lepää.
Paljon keskiaikaista askeesia tutkineena pohdin usein sitä, miten alkukirkon ja keskiajan askeesikäytäntöjä pystyisi soveltamaan nykyaikaan. Tuskinpa Jeesus olettaa, että nukkuisimme kovilla lattioilla tai kurittaisimme itseämme jouhipaitaa käyttäen. Silti meillä on edelleen yhtä paljon ulkoisia ärsykkeitä, jotka vievät meidät kauemmaksi Jumalasta. Ehkä jopa enemmän. Uskon, että yksi vastaus on mielen minimalismi. Ystäväni kertoi dopamiinipaastosta, jossa paastotaan asioista, jotka tuovat meille nautintoa, jotta osaisimme arvostaa niitä jatkossa. Ajattelenkin, että vaikken pysty enkä edes halua hylätä sosiaalista mediaa koskaan, tulen jatkossakin paastoamaan siitä. Nämä 40 päivää ovat opettaneet minulle paljon itsestäni, mutta erityisesti Jumalasta. Jumala on läsnä kaikissa elämän kiireissä ja odottaa aina lempeästi, kunhan me vain pysähdymme kuulemaan, mitä hänellä on sanottavaa.
Kirjoittaja on Etsijän päätoimittaja ja aloitteleva historioitsija, jota kiinnostavat keskiaikaiseen askeesiin liittyvät ilmiöt.